På svenska | In English | tekstikoko | hae
Elämäntapaliitto on
yhteistoiminta- ja
kansalaisjärjestö, joka
edistää terveyttä ja
sosiaalista hyvinvointia
päihdehaittoja
ehkäisemällä.
Elokolot ja muut toimintakeskukset

Kirjaudu extranettiin






Salasana unohtunut?
Kansainväliset verkostot

Kansainvälinen politiikka säätelee alkoholipolitiikkamme rajat. Tässä esitellään lyhyesti ne kansainväliset tahot, jotka vaikuttavat Suomen alkoholipolitiikkaan ja joihin Elämäntapaliitto pyrkii vaikuttamaan.

Euroopan unionin jäsenet eivät voi toimia vapaasti alkoholipolitiikassa. Merkittävin maamme päihdepoliittisiin valintoihin vaikuttava tekijä on palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuvuus EU-alueella. Vaikka alkoholi ei millään mittapuulla ole mikään tavallinen kulutushyödyke tai elintarvike, ei sillä ole EU-alueella mitään erityisasemaa, kuten esimerkiksi autoilla, vaan sitä voi tuoda omaan käyttöön jäsenvaltiosta toiseen vapaasti haluamansa määrän.

Eurooppalaisia alkoholijärjestöjä kokoaa lobbausjärjestö Eurocare, jolla on toimisto Brysselissä sekä pääsihteerin kotimaassa Isossa-Britanniassa. Eurocare on Unionin virallinen keskustelukumppani ja sen ääntä kuullaan koko ajan paremmin. Parlamentissa sen asema on kuitenkin heikko, koska alkoholiteollisuus lobbareineen ja kampanjavaroineen saa äänensä paremmin kuuluviin. Elämäntapaliitto on yhteydessä suomalaisiin euroedustajiin merkittävissä, EU:n toimivaltaan kuuluvissa päihdepoliittisissa kysymyksissä.

Pohjoismainen yhteistyö on perinteisesti ollut alkoholiasioissa tiivistä niin ministeriöiden kuin kansalaisjärjestöjenkin kesken. Todellisia vaikuttamismahdollisuuksia ei ole. Tietojen vaihto hyvistä käytännöistä ja poliittisen agendan yhteinen edistäminen Euroopan unionissa saattaa kuitenkin tuottaa hyviä tuloksia.



Elämäntapaliiton kansainväliset jäsenyydet
EUROCARE
Advocacy for the Prevention of Alcohol Related Harm in Europe
- alkoholihaittojen vähentämiseksi toimiva yhteistoiminta- ja painostusjärjestö
- toiminta-alueena Euroopan Unioni
Nordan
Nordic Alcohol and Drug Policy Network

- pohjoismainen alkoholi- ja huumausaineasioita käsittelevä verkosto
Prevnet
An European network of bodies promoting the use of telematics for the prevention of drugs and other substance misuse
- kansainvälinen telemaattisten toimintamallien vertailu ja kehittäminen
 
 
Elämäntapaliitto ry, Haapaniemenkatu 14, 2.krs, 00530 Helsinki,
puh. (09) 4132 1100, elo@elamantapaliitto.fi
© Elämäntapaliitto ry. - Toteutus Kotimaa-yhtiöt/verkkopalvelut
 
Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa