På svenska | In English | tekstikoko | hae
Elämäntapaliitto on
yhteistoiminta- ja
kansalaisjärjestö, joka
edistää terveyttä ja
sosiaalista hyvinvointia
päihdehaittoja
ehkäisemällä.
Elokolot ja muut toimintakeskukset

Kirjaudu extranettiin






Salasana unohtunut?
Elämäntapaliiton tunnustuspalkinnot kansalaistoiminnan sankareille

3.12.2007
Elämäntapaliitto myönsi kahdennentoista kerran tunnustuspalkintoja ansioituneille elämäntapatoimijoille.

Vuoden Ihmisenviranhoitaja: Saara Suominen (Vammala)
Saara on hoitanut ansiokkaalla tavalla omaa kansalaisvelvollisuuttaan -Ihmisenvirkaansa. Huolimatta omista vaikeuksistaan, joissa olisi kelle tahansa riittävästi haastetta, hän on voimiensa mukaan osallistunut mm. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. järjestettävien Asunnottomien yö -tilaisuuksien toteutukseen. Tänä vuonna hän oli kirjurina Helsingin Elokolon yössä tehtyjen Asiantuntijalausuntojen keruutalkoissa. Sokea Saara on adoptoitu lapsena Suomeen Etiopiasta.

Vuoden toimintakeskus: Lahden Elokolo
Lahden Elokolo on lämminhenkinen toimipiste Patoseudun Puotikadulla. Elokolo on kansalaisten kodinomainen kohtaamispaikka, kiintoisien keskustelujen ja kiireettömän olemisen pesäpaikka. Se tarjoaa vapaaehtoista tekemisen ja toteuttamisen iloa elämänhallinnasta kiinnostuneille, kanssaeläjiensä kohtaloista vastuuntuntoisille kansalaisille. Elokolon toimintoihin kuuluvat mm. tiistaipuuro, tietokoneen ja netin käyttömahdollisuus sekä monituiset retket, matkat ja leirit.

lahden_elokolo

Lahden Elokolo sai vuoden 2007 toimintakeskus-tittelin. Aluetyöntekijä Jukka Suomilammi oli mielissään, kun samassa työnjuhlassa syntyi Lahden Elokolon Ystävät -yhdistys. (kuva 3.12.2007: Antti Honkonen)

Vuoden elämäntapaliittolainen: Erkki Virrankoski (Muonio)
Erkki on sukunimensä mukaisesti tartuttanut eloa ja iloa muihin elämäntapaliittolaisiin ja kansalaisiin kautta Suomenmaan. Hän toimi vuosien ajan Elämäntapaliiton hotelli Elohovin monitoimiosaajana, korjaten kaikenlaiset kalut ja koneet. Aitona luonnonystävänä ja Reilu-Erkkinä hänet tunnetaan kelpo esimerkkinä aikamme elämäntapaliittolaisesta. Moni tuntee hänet myös Ylläksen pohjoispuolella olevan Myllykahvion myhäilevänä isäntänä.

Vuoden Elämäntapayhdistys: Soroppi ry (Joensuu)
Joensuulainen Soroppi-yhdistys tarjoaa jäsenilleen ja muille ystävilleen mielekästä toimintaa, monipuolisesti muita virikkeitä ja palveluja kansalaisten arkisen elämänhallinnan ja selviytymisen tueksi. Keskeisenä lähtökohtana on ihmisyys, jossa jokaisen ihmisarvo on tunnustettu ja hyväksytty. Soroppi tavoittaa erityisesti valikoivan hyvinvoinnin ja palkkatyön ulkopuolelle jääneitä ja toimii tarvittaessa heidän puolestapuhujanaan.
soroppi
Joensuun kansalaistalossa juhlittiin Soroppi ry:n nimeämistä vuoden 2007 elämäntapayhdistykseksi. Kiitoksen saaneen yhdistyksen toiminnanjohtaja Marko Haakana korosti kehutun toiminnan mahdollistuneen monen toimijan, myös vapaaehtoisten voimin. (kuva 3.12.2007: Antti Honkonen)

Asiasta lisää: pdf myotaote_4_2007_netti 1.80 Mb
 
 
Elämäntapaliitto ry, Haapaniemenkatu 14, 2.krs, 00530 Helsinki,
puh. (09) 4132 1100, elo@elamantapaliitto.fi
© Elämäntapaliitto ry. - Toteutus Kotimaa-yhtiöt/verkkopalvelut
 
Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa