Viinamainoksia seurataan: www.viinamainos.info
Alkoholin myynninedistämisen viranomaisvalvonnan tueksi rakennetaan nyt aktiivista kansalaisvalvontaa ja vaikuttamista. www.viinamainos.info -sivusto palvelee tätä tarkoitusta.
Tavoitteena on vaikuttaa alkoholin markkinoinnin säätelyyn niin, että lasten ja nuorten oikeus kasvamisrauhaan toteutuu. Mainonnalle altistumisen vähentäminen olisi kustannuksiltaan halvinta päihdehaittojen ehkäisyä.
Panostukset asennekasvatukseen ja ehkäisevään työhön voivat nykytilanteen jatkuessa kumoutua nuoriin vetoavalla alkoholin mielikuvamainonnalla. Toisella kädellä sijoitetaan yhteiskunnassamme edelleenkin miljoonia euroja alkoholijuomien mainontaan ja toisella kädellä päihdehaittojen ehkäisyyn ja valistukseen.
Lisärajoituksia alkoholin mielikuvamainontaan on esitetty toistuvasti kansalaisjärjestökentältä, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja lakivaliokunnassa. Asennemuutos on käynnissä. Juuri asiaa pohtinut työryhmä päätyi kuitenkin äänestyspäätöksellä toiseen johtopäätökseen. Enemmistön muodostivat pääasiassa elinkeinon edustajat, vähemmistöön jäivät järjestöt ja virkamiehet.
www.viinamainos.info -sivustoa ylläpitävät Elämäntapaliitto, Suomen Vanhempainliitto, Suomen Kuluttajaliitto, Suomen ASH sekä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi.
Lisätiedot:
- toiminnanjohtaja Vertti Kiukas, Elämäntapaliitto ry, p. 040 592 4287, \n
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
- www.viinamainos.info
- Oheisen bannerin avulla voi tehdä linkin sivuiltanne www.viinamainos.info -sivustolle
- Lataa viinamainos.infon tunnus: viinamainos_nelio_cmyk 218.35 Kb
|