|
Elämäntapaliitto mukana Kilpisjärven voittajajoukkueessa |
Vuoden Retkikohde 2008
-yleisöäänestyksessä ylivoimaisen voiton vei Enontekiön kunnan Kilpisjärvi
Maaliskuun alun Retki 08 -messuilla Helsingissä julkistettu lopputulos oli Kilpisjärven juhlaa, sillä se sai 23 kilpailijakohteen saamista tuhansista äänistä neljäsosan. Eri puolilla Suomea olleiden retkikohteiden taustajoukot - yleensä matkailuyrittäjiä kuntien taustatuella - tekivät sitkeästi työtä suosikkiensa äänestämiseksi. Väkimäärältään pienen kunnan voitonvoimana olikin ihmisten sydänten voittaminen.
Elämäntapaliitto on ollut vuodesta 1996 alkaen mukana Kilpisjärven liikuntajuhannuksessa, joka on mielekäs liikunnallinen hiki- ja elämysvaihtoehto monia negatiivisia piirteitä kansanperinteessämme muuten omaavalle keskikesän valonjuhlalle.
Kilpisjärven Saana-Veikkojen järjestämät legendaariset juhannushiihdothan alkoivat jo vuonna 1946. Yrjö Metsälä oli silloin ollut opastamassa ensimmäisiä sodanjälkeisiä turisteja Saanan ympäristöön. Yrjö kyllästyi juopotteleviin turisteihin ja päätti järjestää vaihtoehto-ohjelmaa eli juhannushiihdot. Tulevana juhannuksena on jo 63. peräkkäinen hiihtokerta jossakin Saanan takarinteillä - niille jotka haluavat elämyksensä liikunnasta, luonnosta ja lystistä tunnelmasta - ilman päihteitä.
Elämäntapaliiton jäsenjärjestö Oulun Tarmo oli ollut viisi vuotta kilpisjärveläisten järjestelyapuna. Sitten mukaan tuli myös liitto, joka on tukenut Kunnon Elämä -yhdistystä tapahtuman kehittämisessä.
Kilpisjärven Juhannushiihdot ovatkin laajasti tunnettu tapahtuma. Liiton vinkein ovat esim. YLE ja MTV3 tehneet juhannuksesta uutisia ja niiden kevennyksiä. Radion ja TV:n ohella lehdistö on mielellään levittänyt niille välittämiämme tiedotteita. Erityinen julkisuus tuli, kun Helsingin Sanomat teki tapahtumasta laajan jutun, josta riitti luettavaa kolmelta sivulta.
Liitto oli keskeisesti mukana kun juhannushiihtojen "keksijästä" eli Yrjö Metsälästä tehtiin muistonäyttely. Näyttely on ollut esillä muutamien toimipisteidemme lisäksi mm. Kemin kirjastossa, Lapin Urheiluopistolla ja Oulun uimahallissa. Tällä hetkellä näyttely on Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa.
Viime vuonna Kilpisjärven julkisuutta lisäsi myös siellä kisattu Suomen Tunturisuunnistus, jonka keskeisissä talkoolaisissa oli liittomme aktiiveja.
Kilpisjärven liikuntajuhannuksessa on tulevanakin juhannuksena hiihtojen lisäksi Saanan vuorijuoksu, Peeran Tunturirastit ja Saanan saapassankari -kisa. Ja kaiken elämyksen kruunaa ainutlaatuinen luonto!
Lisätietoja: Antti Honkonen,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
, p. (09) 4132 1102
Lataa esite: Kilpisjärven_liikuntajuhannus_2008_retkikohde 136.69 Kb
Kilpisjärven "voittajajoukkueen" edustajia Retkimessuilla: Tunturiopas ja laulaja Kai Hyttinen (vas.), Polar-lentoyhtiön Pirjo Hassinen ja Elämäntapaliiton Antti Honkonen. (Kuva: Kati Juuti, vuoden 2004 Saanan vuorijuoksun voittaja)
|